Ostettuani reissupakun keväällä 2023 reissasin sen kesän yksin, ystävän tai lasteni kanssa. Mutta aika pian kaipasin erilaista seuraa: koiraseuraa.
Olen aina ollut hyvin eläinrakas; lapsuuden unelma-ammatti oli apinoiden hoitaja, mutta elämäntilanteet ja etenkin pitkäaikainen puolison oli ei halunnut eläimiä. Sittemmin olen päässyt tilanteeseen, jossa minun ei tarvitse kysyä keneltäkään hyväksyntää.
Seurattuani useampaa Facebook-sivua rescuekoirista, syksyn pimeillä päätin täyttää adoptiohakemuksen. Meilasin hakemuksen klo 21 jälkeen ja vartissa sain vastauksen sekä linkit kolmeen kotihoidossa Suomessa olevaan ehdokkaaseen. Kaksi oli pentuja ja yksi noin 1-vuotias, joten jälkimmäisen päätin tavata kotihoitajan luona.
Tessa (alunperin Molly) oli hyvin arka ja tapaamisilla oli vaikeaa saada positiivista kontaktia. Ensireaktioni olikin, ettei tämä ole minun koirani. Kävin vielä toistamiseen kylässä ja mietin, kumpi tuntuu paremmalta: se, etten ottaisi häntä, vai se, että ottaisin.
Tessan Adoptio
Tessan toi Suomeen suomalainen Hard Luck Paws ry, joka auttaa pääosin Kreikassa kodittomia koiria ja tuo niitä Suomeen adoptioperheisiin sekä sellaisia, jotka eivät esimerkiksi arkuutensa takia pärjäisi vapaana, tuodaan kotihoitoon etsimää omaa kotia.
Kunnallisilla tahoilla on tapana päästää vapaaksi koirat, jotka vuoteen eivät ole löytäneet omaa kotia. Arat koirat eivät vapaana selviydy, joten Tessa tuotiin ensin Suomeen kotihoitoon.
Yhdistyksen toiminta on ihailtavan järjestelmällistä ja Suomeen adoptoitavaksi valikoituvat hyväluonteiset sekä terveet yksilöt.
Kurkkaa Hard Luck Paws ry:n sivuille
Katso myös kotia etsivät koirat
Minulla ei ollut aikaisempaa koirakokemusta; vain kolme Kseyn (Kouvolan seudun eläinyhdistys) koditonta kissaa on asustanut luonani, joten jonkinlainen tuttuus oli siinä, että eläin on arka etenkin ihmistä kohtaan.
Näin jälkikäteen ensimmäinen koira olisi voinut olla helpompikin, mutta Tessa on hurmaava luonteeltaan, huolimatta tarhan häkissä eletystä ensimmäisestä elinvuodestaan. Vieläkin arkuus tuottaa jänniä tilanteita, mutta samalla hänen rauhallisuutensa ja tyyneytensä helpottavat elämää. Vanha sielu nuoressa kropassa. Haukkumaankin Tessa oppi kunnolla vasta vahtikoira Martin tultua.
Alkuun Tessa jännitti autokyytejä, mutta kevään kuluessa hän tottui matkailuun pakussa. Pahoinvointiin saatiin lääkettä ja aika pian olot helpottivat, joten matkattiin oksentamatta. Ensimmäiselle pitkälle pakureissulle Pohjois-Norjaan lähdettiin juhannusviikolla 2024.
Reissaaminen Norjassa
Norjassa on koirien kiinnipitopakko koko kesän (1.3.-19.8.), ja toisaalta Tessa on pakko pitää joka tapauksessa, kun hän on villi luonteeltaan eikä kaipaa minuakaan, jos vapaaksi pääsisi – koettu on!
Reissussa pyrimme pysäköimään etäälle muista ja mahdollisuuksien mukaan aavalle paikalle, jolloin koiran voi laittaa pitkään hihnaan ”vapaaksi” pihalle ja pitää auton ovia auki.
Päivät menevät pääosin ulkona elämää ihmetellen, etätöitä tehden ja pidemmillä kävelyreissuilla lähimaastoon.
Ulkona ollaan niin paljon,
että posket ahavoituu.
Martin adoptio
Jo ennen Tessaa minulla oli tunne, että minulla tulee olemaan koiria enemmänkin. Kun elämä Tessukan kanssa alkoi olla suht vakiintunutta ja tulkitsin, että ajoittain hän oli vähän tylsistynyt, annoin itselleni luvan haaveilla toisesta koirasta.
Tyttäreni sanoi viisaasti, että ota seuraava vasta sitten, kun Tessa on oppinut tottelemaan – se oli hyvä vinkki, jota tosin en sitten noudattanut.
En ole suuremmin kouluttanut Tessaa istumaan, antamaan tassua tai muuta sellaista, koska mielestäni koira saa olla koira. Istuminen ja maahanmeno sekä tietysti ”paikka” ja ”tänne” olisivat hienoja taitoja, mutta tämä nykyinen tilanne on kompromissi villin koiran ja ihmisen elämän toiveiden välimaastossa.
Tessa kyllä ymmärtää paljon, myös näitä käskyjä, mutta on kuin aasi välillä (anteeksi!). Tekee, jos haluaa. Sallittakoon tämä. On koiria ja on koiria. Tessa on Tessa: fiksu mutta omatahtoinen. Herkuilla tekee jotain, jos huvittaa tai jos näkee Martin saavan namia esim. luoksetulosta.
Mutta Martti, aka Milou/Milo! Hänen karsastavat silmät ja liian suuret korvat ilmestyivät Facebook-feediini, kun istuin valvomassa seminaarin sujuvuutta. Tyttäreni oli siinä vieressä ja näytin höhhelöä kuvaa pikku pennusta. Hänen reaktionsa oli yhtä ihastunut kuin minullakin. Seuraavana päivänä näytin kuvan pojalleni, ja hän kannusti jättämään heti adoptiohakemuksen.
Olin aivan varma, että Milou saisi paljon hakemuksia, olihan hän äärimmäisen hellyttävä, mutta minun hakemukseni olikin ainoa! Martti arvioitiin aluksi kasvavan pienemmäksi (max. 15 kg), mutta arviota korjattiin hieman ennen adoptiopäätöstä.
Olin vannonut, etten ota pentua enkä uroskoiraa!
Martti oli pentuna löydetty puskasta hyvin heikossa kunnossa ja onneksi pääsi jo Kreikassa kotihoitoon. Siellä hän oli oppinut kotikoiran tavoille. Minulle tullessaan tammikuussa 2025 hän oli vieläkin hyvin laiha, mutta erittäin sosiaalinen ja reipas luonteeltaan. Araksi arvioitu poika oli kaikkea muuta kuin arka. Halit ja pusut saatiin heti kuljetuksesta noudettaessa. Sisäsiisteys oli vähän niin ja näin; alusia sekä urosvöitä/vaippoja menee vieläkin neljä kuukautta saapumisen jälkeen.
Ehkä sitten joskus hän ymmärtää eron sisätilojen ja ulkotilojen välillä. Yllättäen autossa ei ole (vielä) tullut kertaakaan vahinkoa.
Minineliöissä selviytyminen
Martti oli ensimmäisestä pakukyydistä lähtien siellä kuin kotonaan. Tämä poika rakastaa reissaamista ja apukuskin paikalla tutkailee, miten maailma makaa. Sittemmin olen muokannut auton sisätiloja koiraystävällisemmäksi: Tessalle tuli 80×120 cm peti matkustamon sohvan ja pöydän tilalle, Martille ostin pehmoisen pedin lattialle.
Hierarkia toimii täälläkin: minä olen isoimmassa ja korkeimmalla, Tessa seuraavassa ja Martti sitten lattialla omassa pedissään. Tätä asetelmaa harjoiteltiin hieman. Tessan kainalossa ei nuku kukaan, vaikka Martti vähän yrittikin.
Minineliöt ja Tessan hyvin voimakas ruokaresurssien puolustaminen tuovat omat järjestelynsä. Tessa hyppää minun sänkyyni syömään, kun Martille tarjoillaan sapuskat lattialle. Minä seison siinä välissä vahtimassa, ettei Martti-joka-syö-kaiken pääse Tessan apajille. Siitä tulee muuten todellinen sota ja huuto.
On meinaan mennyt kerta, jos toinenkin, ennen kuin olen oppinut olemaan läsnä ja valppaana ruokailutilanteissa.
Tessa tarvitsee kaiken kaikkiaan paljon omaa tilaa ja aikaa. Pakussa se toteutetaan niin, että Tessa pääsee minun petiin vapaana, ja Martti on Tessan pedissä kiinni hihnalla. Tämä mahdollistaa minun poistumiseni pakusta jopa useammaksi tunniksi. Koirulit nukkuvat, ja minä vahdin tarvittaessa valvontakameran kautta. Toimii, etenkin jos lämpötilat ulkona ovat maltilliset.
Elinolot siedettäväksi
Kesäkuumat ja etenkin autossa kuumaksi kehittyvät kelit pakottivat minut etsimään netistä viilennys- ja ilmastointilaitteita, joiden käyttö olisi mahdollista, kun sähköä on tarjolla niukalti.
Minulla on käyttösähkönä Ecoflown virtapankkeja ja löysin saman valmistajan kannettavan ilmastointilaitteen, johon oli mahdollista ostaa oma akku lisävarusteena. Törkeän kallista; vieläkin järkyttää hinta, mutta toivon, ettei viime kesän helteiden tuoma +42 sisälämpötilaa tarvitse enää kokea. Silloin tosin ohjaamon ilmastointi oli rikki, mutta eipä sekään auttaisi parkissa. Nyt ennakoin kesää jo hyvissä ajoin keväällä ja tilasin viilentimen, siihen oman akun sekä valtavan siirreltävän aurinkopaneelin.
Toivotaan, että laite täyttää lupaukset, sillä vielä ei ole päästy testaamaan käytännössä. Eipä ole ollut vielä kelejäkään. Hintaa oli enemmän kuin kahden koiran adoptiomaksu ja painoakin tuo sen kolmannen koiran verran, mutta kyllä se nyt meidän minineliömme viilentää. Ja kun auto on sisältä viileä, pysyy se viileys jonkin aikaa, ja aurinkoisella kelillä aurinkopaneelit tuottavat nopeasti enemmän sähköä kuin laite kuluttaa.
Keskikokoisten koirien kanssa pakuilu
Kahden keskikokoisen koiran kanssa reissaaminen tuo omat haasteensa sekä pakuiluun, että puskailuun*. Puskaparkit valitaan etäälle muista, ja koiran ulkoiluhihnan pituus viilataan sen mukaan, millainen alue on koirille käytettävissä.
Tessalla oli aikaisemmin 15 m hihna kiinnitettynä autoon, ja nyt mukaan lähtee useampi erimittainen ja eri materiaaleista valmistettu hihna. Martti pentuhampaineen on aikamoinen tuhoaja sille päälle sattuessaan, joten mukana on myös koirille tarkoitettua vaijeria ja kettinkiä. Kuulostaa hurjalta, mutta hurjempaa olisi, jos koira purisi itsensä vapaaksi aavalla, jossa ei ole mitään tai ketään.
Koirissani on GPS-paikantimet
Molemmilla koirillani on valjaissaan kiinni myös GPS-paikantimet, joiden avulla sijaintia sekä käveltyä matkaa voi seurata sovelluksella. Tessa karkasi autosta Espoossa ja seikkaili 1,5 tuntia teillä ja metsikössä ennen kiinnisaantia. Oli lohdullista nähdä kartasta Tessan sijainti, kun hän välillä katosi näköpiiristä. Pysyi kyllä lähelläni, mutta osasi valkoisesta turkista huolimatta piiloutua taitavasti.
Paikantimia pitää ladata joka yö, sillä niissä riittää virtaa max. kahdeksi vuorokaudeksi, jos laite on aktiivisesti päällä. Lataukseen laittaminen on siis äärimmäisen tärkeää muistaa joka ilta. Ja toisaalta, jos minulle sattuisi jotain ollessani koirien kanssa, läheiseni voisivat löytää minut sovelluksen kautta. Näppärää.
Koirien ja pakuilun myötä rauhallisempi arki
Nykyinen elämäni pyörii vahvasti oman navan ja koirieni ympärillä. Olen uuvuttanut itseni tuplayrittäjyydellä ja nyt yritän toipua siitä. Suunnittelijan töitä teen edelleen, mutta vähemmän, ja toisesta firmasta olen saanut olla ns. sapattivapaalla tämän kevään.
Yksi kriittisen tärkeä ja elämän mullistanut päätös toipumisen suhteen, oli Tessan adoptoiminen.
Aikaisemmin olin pitkiä aikoja vain sisällä ja makasin apaattisena sohvalla. Nyt ulkoilen päivässä 1-3 tuntia. Vauhti tai kilometrit eivät päätä huimaa, mutta askelkin on enemmän kuin ei yhtään.
Myös monivuotisiin hengitysvaikeuksiin on lääkekokeilu menossa, josko kaiken kaikkiaan olot kohenisi. Ja kesän matka tuntuu siltä, kuin murtunut jalka vapautettaisiin pitkäaikaisesta kipsistä.
Pikkuhiljaa ja päivä kerrallaan – tuuli poskille puhaltaen – täti päivä päivältä piristyen.
Lomakoti renkailla 
Jätä kommentti